25.5.2012

Dream on, dissapointments are not supposed to stop you

Hei taas pitkästä aikaa! :) Olen viihtynyt Suomessa nyt reilut puolitoista viikkoa, kotikotonakin jo yli viikon. Kahdet pääsykokeet rämmitty läpi, ja tänään päätin tehdä radikaalin ratkaisun ja olla menemättä kolmansiin. En olisi ehtinyt lukea puoliakaan ensimmäisestä kirjasta (kyllä, niitä on siis kaksi!) ja kokeeseen on viisi päivää aikaa. Sen lisäksi junamatka Turkuun ja takaisin maksaa noin 130 euroa. Se menisi siis ihan hukkaan, ja suoraan sanoen olen tällä hetkellä aika peeaa. Kahdeksankympin puhelinlasku + 33 euroa matkavakuutuksen ylläpitoon + pakko ostaa autoon uusi akku että saan sen käynnistymään + 2 kuukautta aikaa kerätä rahaa Aasian matkaan = ei yhtään hyvä tilanne. Rahattomuus siis tällä hetkellä hieman ahdistaa as you can see. Mutta ei hätiä ei mitiä, minä sain nimittäin kesäksi töitä! En tiedä kuinka loistokasta se on, pääsin nimittäin puhelinmyyjäksi erääseen nimeltämainitsemattomaan matkapuhelinfirmaan. :D Mutta eikös kaikkea pidä kokeilla ainakin kerran? Otan kokemuksen kannalta.

Au pairiuteni loppumisesta olen toipunut yllättävän hyvin. Lapsia on toki hieman ikävä, ja sitä elämän säännöllisyyttä. Ja sitä tunnetta että "v**** mä oikeasti asun Keski-Euroopassa". Ja vähän käsittelemättä on vielä myös mun pettymys Ranskaan, tai pikemminkin ehkä ranskalaisiin. Mun on pakko lähteä sinne joskus uudestaan ja antaa sille maalle ja sen ihmisille tilaisuus todistaa, että kaikki siellä eivät ole ylpeitä ja koppavia, kielitaidottomia tai itserakkaita. Tiedättehän, siinä maassa oli paljon hyvääkin, mutta kun on ensin kasvattanut haaveita jostain paikasta tyyliin "aaaaah romanttinen Ranska!" ja sitten pettynyt siellä elävien ihmisten asenteeseen sua kohtaan ja sen jälkeen vielä tulee potkituksi pois koko maasta ja paikasta, jota on alkanut kutsua kodiksi, niin se pettymys koskee kaikkea sitä, mihin siellä on ollut kosketuksissa. Vaikka ei se ollut koko Ranska joka mut heitti pihalle, tietenkään, vaan ihan yksi yksittäinen perhe. Kuka nappasi idean?


Sitten oli tämä kotiinpaluu, pääsykokeet ja kaikki. Journalistiikan pääsykokeet menivät ihan hyvin, mutta siellä oli ihan helevetisti sitä porukkaa. Kun kokeen jälkeen uskalsin katsoa hakijatilastoja, niin tänä vuonna hakemuksen on kirjannut 1099 ihmistä. Vaikka puoletkaan ihmisistä eivät olisi tulleet paikalle (mikä on erittäin epätodennäköistä), on sisäänpääsyprosentti siltikin kamalan huono. Ne nimittäin ottavat muistaakseni vain 53 uutta opiskelijaa. Sinne yhteiskuntatieteisiin olisi varmasti paljon helpompi päästä, mutta ei millään pahalla pohjoiskarjalalaisia lukijoitani kohtaan, minä en tahdo Joensuuhun. Se on pienempi paikka kuin missä nykyisin elän, ja minä yritän pyrkiä eteenpäin. Enkä minä edes tiedä, miten se koe meni. Hyvin kai? Mutta niin meni varmaan aika monella muullakin. En todellakaan tiedä, tällä hetkellä kaikki on vähän sekavaa. Uskaltaisin kuitenkin jo veikata, että en ole ensikään vuonna koulussa. Ai niin, sekä Aalto-yliopisto että Lahden muotoiluinstituutio kieltäytyivät kelpuuttamasta minua pääsykokeisiinsa. Minusta ei siis tule ainakaan tällä kertaa valokuvaajaa tai dokumenttiohjaajaa.

Tulipas tästä nyt jotenkin tällainen tajunnanvirtainen ja valitussävyinen postaus. Mutta koittakaa kestää vielä yhden kappaleen ajan. Olen pyöritellyt näitä ajatuksia päässäni nyt muutaman päivän ja yrittänyt purkaa niitä ystävilleni ja äidillenikin, mutta ehkä ne ovat nyt niin hallitsevia että ne ansaitsevat kunnon postauksen. Huh, nyt jatkuu:


Viimeisen viikon aikana mun pieni hupsu pää on täyttynyt erilaisista Haaveista ja Unelmista. Tai ehkä se ei olekaan minun oma pääni, välillä tuntuu siltä kuin tuohon toiselle hartialle olisi kasvanut toinen, näkymätön ja hyvin kovaääninen, 16- vuotias hupsunpuoleinen pää. Se ei halua opiskella, ainakaan mitään tylsää, eikä päätyä aikuisena virastoon. Se ei halua myöskään työskennellä puhelinmyyjänä, sen mielestä siiderin kittaaminen puistossa ja rantsulla on paljon hauskempaa kesätekemistä. Se haluaa myös kaukoihastua, etenkin julkkiksiin ja niihin jätkiin, joihin olin oikeasti ihastunut silloin joskus. Myös teiniuhmaa se yrittää istuttaa minuun, kotikotiin muuttaminen vaikka vain täksi kesäksi on yhtäkkiä alkanut tuntua aivan kamalan tylsältä. Ihan kuin jotenkin peruuttaisi elämässään taaksepäin. Ja sitten niistä Haaveista ja Unelmista: se haluaa näyttelijäksi. Ja se muistuttaa minua kovin niistä ajoista, kun minäkin halusin näyttelijäksi. Ja kun opettajat ja äiti halusivat, että minä haluan näyttelijäksi. Joten nyt minulla on kamala ikävä näyttelemistä, ja tämä Hupsu Ajatus siitä, että sitä voisi tehdä vaikka ammatikseen. Kakkospääni haluaa Hollywoodiin! Mutta vaikka tämä ihan oikea pääni on täyttänyt 20 vasta neljä kuukautta sitten, se on jo alkanut kalkkeutua ja oppia vastustamaan tuollaisia hullutuksia. Sanoinko minä, että toimittajakoulutukseen on vaikea päästä? No entäs Teatterikorkeakouluun sitten?



(Anteeksi, valehtelin, pakko kirjoittaa vielä yksi kappale.)

Ennenkaikkea tämä kakkospää on alkanut kuiskia korvaani, että minä olen ihan tavallinen, ihan samanlainen kuin kaikki muutkin, en yhtään erityinen. Ja että jos se koulupaikka ei irtoa tänä vuonna, niin ei se tule irtoamaan ikinä. Ja jos tulee, niin se on ihan väärä ala enkä minä siellä viihdy kuitenkaan. Pitäisi olla taiteellisempi, nostaa kriteerejä, tavoitella tähteyttä. Tai sitten ihan vaan luovuttaa, tyytyä vähempään ja ryhtyä vaikka lentokenttävirkailijaksi (mikä voisi olla muuten ihan siisti väliaikaistyö!). Ohhh my head is a mess. Okei, tämä pitkä valitusvirsi oli nyt tässä!


Onko teillä unelmia, hupsuja tai ihan järkeäviä?


kuvat heartit.com

1 kommentti:

  1. Sä oot vasta 20, ei sun oo pakko tietää mitä haluut isona tehä. Valmistuin tässä vähän aika sitten ja mulla on 3 vuoden aikana ollut yksi päämäärä. Lähteä heti syksyllä opiskelemaan ja päästä tästä tuppukaupungista pois. Mutta kuinkas kävikään! Jätin menemättä kaikkiin pääsykokeisiin ja päätin jäädä tänne vielä joksikin aikaan kunnes keksin mitä oikeasti haluan työkseni tehdä. Kaikilla muilla on kiire pääsä pois täältä johonkin korkeakouluun, mutta ne on sitten sidoksissa sen koulun kanssa, toisin ku mä joka kerrytän mun matkakassaa että pääsen matkustelemaan. Ja aika hyvältä nuo säästöt näyttää jo nyt :)

    VastaaPoista

kerro vain!